Suomalainen tehdasautomaatiotoimittaja Fastems on tänään voittanut eurooppalaisen hyvien käytäntöjen kilpailun. Yhtiön katsotaan kehittäneen yrityskulttuuriaan tavalla, joka on parantanut merkittävästi henkilöstön työhyvinvointia.
Kilpailun järjestävä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto näkee Fastemsin edistäneen merkittävällä ja innovatiivisella tavalla stressin ja muiden psykososiaalisten riskien hallintaa työyhteisössään.
Fastemsin toimitusjohtaja Tomas Hedenborgin mukaan kaikki alkoi joulukuussa 2013, jolloin yhtiö aloitti läpi koko organisaation ulottuvan yrityskulttuuriremonttinsa. Hedenborg kertoo toimintatapojen uudistamisen olleen koko organisaation projekti: jokainen fastemsilainen on osallistunut uuden kulttuurin määrittelemiseen.
– Olemme nyt tämän puolentoista vuoden aikana yhdessä luoneet itsellemme yrityskulttuurin, jonka periaatteiden mukaan haluamme yksilöinä ja yrityksenä toimia sidosryhmiemme kanssa ja valmistaa maailman parhaita automaatioratkaisuja, Hedenborg kertoo tyytyväisenä.
– Luonnollisesti uuden kulttuurimme määrittelemisellä ja sen onnistuneella jalkauttamisella olemme ensisijaisesti pyrkineet parempiin tuloksiin yrityksenä. Mutta sehän on hienoa, että sivutuotteena syntyy lisäksi tyytyväisiä työntekijöitä, Hedenborg jatkaa.
Fastemsilla oli kova kasvuvaihe 2000-luvulla, minkä jälkeen yhtiöllä alkoivat haastavammat ajat. Iloon vaikuttaa kuitenkin jälleen olevan syytä, sillä yhtiö on saanut käännettyä suuntaansa kohti uutta nousua. Tilauskanta on alkuvuoden aikana elpynyt selvästi, ja myös kannattavuus on parantunut.
Pääreseptinä Hedenborg mainitsee metsästettävien tilauksien laadun paranemisen ja yhtiön oman kyvykkyyden toteuttaa tilauksia entistä kannattavammin.
– Moni ajattelee, että tietysti näin, mutta meidän piti organisaationa hyväksyä se tosiasia, että nämä seikat olivat meillä todella pielessä, Hedenborg painottaa.
– Onnistuimme siksi, että pystyimme organisaationa uudistamaan tapamme tehdä tätä työtä, Hedenborg jatkaa.
Fastems on lisäksi viime aikoina luopunut robottien jälleenmyyntitoiminnastaan sekä työvälinevalmistusyksiköstään. Siten yritys keskittyy nyt puhtaasti ydinliiketoimintaansa eli tuottavuutta lisäävien tehdasautomaatioratkaisujen toimittamiseen.